eveliinaheinaluoma

Sosialidemokraatit esittävät Helsingissä toisen asteen maksuttomuutta

  • Sosialidemokraatit esittävät Helsingissä toisen asteen maksuttomuutta

Tänään poliittiset puheet ja teot eivät vastanneet. Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnassa käsiteltiin 19.6. SDP:n ryhmäaloitetta maksuttomaan toisen asteen koulutukseen siirtymisestä.

SDP esitti, että syyslukukaudesta vuonna 2020 lähtien oppikirjat ja työvälineet olisivat lukion ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille maksuttomia. Esitys ei saanut tukea muilta poliittisilta ryhmiltä: vihreiltä, vasemmistoliitolta tai kokoomukselta. Toivottavasti mieli muuttuu tulevaisuudessa.

Aloitteen toteuttamisen kustannukset ovat 12–19 miljoonaa euroa toteuttamistavasta riippuen. Kustannuksia voidaan jossain määrin alentaa tehostamalla kierrätystä, yhteishankinnoilla ja vastaavilla tavoilla. Varsinaista aloitetta on tehostettu talousarvioaloitteella, joka tulee käsittelyyn kaupungin talousarvion käsittelyn yhteydessä ensi syksynä. Helsingin kaupunki teki viime vuonna voittoa lähes 500 miljoonaa euroa.

Selvitysten mukaan koulutuksesta aiheutuu kustannuksia opiskelijoille suhteellisen paljon. Lukiossa joutuu käytännössä hankkimaan itse paitsi oppikirjat myös tietokoneen. Kustannukset ovat opetushallituksen tekemän selvityksen mukaan noin 2500 euroa.

Kustannukset ovat suhteellisen yleinen syy opiskelun keskeyttämisen pohdintaan ja varsin yleinen syy tosiasialliseen keskeyttämiseen. 

Yhteiskunnan muutos perustelee vahvasti koko ikäluokan kouluttamisen. Jos koulutuksesta aiheutuvia kustannuksia alentamalla voidaan parantaa työllisyyttä, taata ihmisille toimeentulo ja parantaa elämän laatua ja hyvinvointia, on maksuttomuuden laajentaminen paitsi perusteltua myös vain pikkusumma yhteiskunnan kehittämiseksi.

Nyt onkin tarpeen tehdä töitä, jotta muut puolueet kääntävät päänsä ja ottavat maksuttoman toisen asteen agendalleen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Kaupungilla riittää rahaa järjestää ilmainen terveydenhoito paperittomille (laittomasti maassa oleville), mutta omia veronmaksajia kiusataan ja kuritetaan.

Olisihan tuo ollut edistystä kahden lukiolaisen vanhemmalle.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Lastentarhan opettajat kait ansaitsevat palkankorotukset?

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Kuulostaa äkkiseltään ammatillisen koulutuksen sorsimiselta sekä hyväosaisten tukemiselle.

Ammatillinen koulutus maksaa ymmärtääkseni vähemmän.

"Tutkimusten mukaan hyväosaisten vanhempien lapset hakeutuvat lukioon ja korkeakouluihin heikommillakin arvosanoilla..."

Toimituksen poiminnat