eveliinaheinaluoma

Itäkeskuksen kehittäminen lähtee käyntiin

Kaupunkipäättäjänä minulle on tärkeä edistää Helsingin tasapuolista kehitystä ja tukea lähiöiden kehittämistä. Siksi olen todella innoissani huomenna 14.5. lautakunnassa esillä olevasta Itäkeskuksen kehittämisprojektista.

SDP:n valtuustoryhmä esitti viime syksyn budjettineuvotteluista Itäkeskuksen kehittämistyön käynnistämistä ja saimme neuvotteluissa varattua siihen myös riittävät rahat. Nyt kehittämistyö käynnistyy kaksivaiheisen ideakilpailun järjestämisellä. Kilpailulla haetaan ajatuksia entistä viihtyisämmän keskusta-alueen luomiseksi. 
Tarkoituksena on myös parantaa nykyistä liikenneristeystä, jossa Kehä I ja Itäväylä risteävät. Toivon, että liikenneratkaisulla pystytään parantamaan liikenneturvallisuutta sekä kävelyn ja pyöräilyn turvallisuutta. Risteysalue on yksi pääkaupunkiseudun vaarallisimmista.

Itäkeskus on itäisen Helsingin keskus ja sijainniltaan erinomaisten julkisten liikenneyhteyksien varrella. Siksi näen alueessa paljon potentiaalia. Visiotyö käynnistyy nyt kesäkuussa ja rakentamistyöhön on tarkoitus päästä vuoden 2020 jälkipuoliskolla.

Osana visiotyötä suunnitellaan myös uusi joukkoliikenneasema, jonka yhteyteen tulee myös tulevaisuudessa Espoon Keilaniemestä Itäkeskukseen kulkevan pikaraitiotien vaihtoterminaali. Tarkoituksena on suunnitella arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen hybridikortteli, jossa yhdistyy asuminen, toimitila ja joukkoliikenneterminaali. Lautakunnassa päätetään Itäkeskuksen Jokerikorttelin kehittämisen käynnistämisestä ja suunnitteluoikeuden myöntämistä YIT:lle ja SATO:lle.

Itäkeskuksen tapauksessa pääsee konkreettisesti näkemään oman työn vaikutuksen. Olen todella iloinen, että Itäkeskus, Puhoksen alue sekä Puotilan metroaseman korttelit kehittyvät visiotyön seurauksena tulevina vuosina.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

...... tässä vanhaa miestä melkein itkettää kun Suomessa on jo marketeissa yms ostosmahdollisuuksia ja tavaraa 20- 30 miljoonalle ihmiselle...

Hyvä ystävä, toivottavasti sinulla on tarkat luvut.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Enää puuttuu 15-25 miljoonaa kuluttajaa. Lienevät "tulevaisuushallituksen" toivelistalla?

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Itäkeskus kehittyy parhaiten kyntämällä paikka nurin ja istuttamalla puuntaimia,se olisi kehitystä,muu on hävitystä !

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#3

Meikäläisen nuoruudessa Itäkeskuksen kohdalla kasvoi lanttua, kaalia, porkkanaa, perunaa..

Ikävä kyllä nyt siellä on isoja roskasäiliöitä, joihin myymättä jääneet elintarvikkeet sullotaan...

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Itäkeskuksen nimen voisi muuttaa Lähi-itäkeskuksen Basaariksi.
Ja länsipuolella olevalle laajalla P-kentällä olisi nyt tilaa
Skandinavian Suurimmalle Moskeijalle, veronmaksajien piikkiin.

Toimituksen poiminnat