Miten määritellään ”unionin oikeussäännön riittävän ilmeinen rikkominen”, kun sen tulkinta elää ”ajassa”?
Suomi on säätämässä Rajavartiolakia, poikkeuslakeja, (kausi-)työntekijöitä koskevia lakeja ”ajassa” ja niiden ilmeistä rikkomista ja mahdollisia vahingonkorvauksia tulkitaan vastaavasti ”ajassa”.
Miten hallitsemme tätä tilannetta, jossa myös vahingonkärsijöiden ja siten omassa asiassaan muutoksenhakijoiden tullee voida myös hypätä tähän liikkuvaan junaan?
—
– – UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
10 päivänä syyskuuta 2019 (*)
Asia C‑123/18 P
Muutoksenhaku – Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Iranin islamilaiseen tasavaltaan kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet – Korvaus vahingosta, jota valittaja väittää kärsineensä siksi, että sen nimi on merkitty henkilöiden ja yhteisöjen, joiden varat ja taloudelliset resurssit jäädytetään, luetteloon – Vahingonkorvauskanne – Sopimussuhteen ulkopuolisen Euroopan unionin vastuun syntymisen välttämättömät edellytykset – Käsite ”unionin oikeussäännön riittävän ilmeinen rikkominen” – Arviointi – Käsite ”omistuksessa tai määräysvallassa oleva yhtiö” – Perusteluvelvollisuus
—
Asia C‑123/18 P; kohdat 32 ja 46 alla
– – 32) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntyminen edellyttää tiettyjen edellytysten täyttymistä, joita ovat oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille, riittävän ilmeinen rikkominen, syntynyt vahinko sekä syy-yhteys toimen antajalla olevan velvollisuuden laiminlyönnin ja vahinkoa kärsineille henkilöille aiheutuneen vahingon välillä (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2003, komissio v. Fresh Marine, C‑472/00 P, EU:C:2003:399, 25 kohta, tuomio 19.4.2012, Artegodan v. komissio, C‑221/10 P, EU:C:2012:216, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 13.12.2018, Euroopan unioni v. Kendrion, C‑150/17 P, EU:C:2018:1014, 117 kohta). – –
—
– – 46) Tästä seuraa, että unionin oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista on väistämättä arvioitava niiden olosuhteiden mukaan, joissa toimielin tiettynä nimenomaisena ajankohtana toimi. – –
Asia C‑123/18 P kokonaisuudessaan tässä.
—
Ks. ”Epäselvyyssäännön soveltaminen
erityisesti liikesopimuksen tulkinnassa”
Lapin Yliopisto
Oikeustieteiden tiedekunta
Pro gradu -tutkielma
Hanna Heikkilä
Velvoiteoikeus
2019
—
Ks. po. pro gradu -tutkielman sivun 73 alaviite, miten esim. kausityöntekijöiden solmimia sopimuksia (marja-, kasvihuone-)yrittäjien kanssa voisi yrittää tulkita – – KKO 2018:13 liikesopimussuhteessa syntyneeseen riitaan ja asiaa koskevassa ratkaisussaan korkein oikeus on todennut, että epäselviä sopimusehtoja tulkitaan laatijansa vahingoksi. Korkeimman oikeuden ratkaisu koski kylläkin valitusluvan myöntämisen edellytyksiä. – –
—
KKO 2018:13
– – Korkeimman oikeuden arviointi
20. Korkein oikeus toteaa, että sopimuksen tulkinnassa sopimusasiakirjan sisällön ohella merkitystä on muun muassa sopimuksen valmisteluun liittyvällä kirjallisella materiaalilla, osapuolten lausumista saatavilla tiedoilla ja heidän toiminnallaan sopimussuhteen eri vaiheissa. Lisäksi merkitystä voidaan antaa esimerkiksi alan kielenkäyttö- ja menettelytavoille. Epäselviä sopimusehtoja tulkitaan laatijansa vahingoksi.
21. Sopimuksen tulkinnassa näyttökysymykset ovat kiinteässä yhteydessä asian oikeudelliseen arviointiin. Keskeisessä asemassa ovat asiassa esitetyn sopimuksen tulkinta-aineiston perusteella tehtävät oikeudelliset johtopäätökset. Korkein oikeus katsoo, että kysymys ei hovioikeudessa urakoitsijan valituksen perusteella ole ollut yksinomaan näytön uudelleen arvioinnista. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 2 momentin mukainen korotettu lupakynnys ei siten tule asiassa sovellettavaksi.
22. Korkein oikeus katsoo, että väitetyn sovintosopimuksen sanamuoto ei ole ollut yksiselitteisen selvä. Käräjäoikeus on perustanut ratkaisunsa osapuolten eri tulkintavaihtoehtoja tukevien argumenttien punninnalle. Käräjäoikeus on päätynyt tulkinnassaan sopimuksen laatijalle edulliseen tulkintaan. Urakoitsija on kiistänyt käräjäoikeuden tekemät johtopäätökset ja vedonnut seikkoihin, jotka tukevat tulkintaa, jonka mukaan osapuolten sopimus olisi koskenut vain riidattomia eriä. Käräjäoikeuden ratkaisun ja urakoitsijan valituksessaan esittämien seikkojen perusteella asiassa on ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta, joten hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Tässä tilanteessa asiassa ei ole tarpeen erikseen arvioida sitä, olisiko jatkokäsittelylupa tullut myöntää myös muulla perusteella.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätös kumotaan ja urakoitsijalle myönnetään jatkokäsittelylupa.
Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan jatkettava valituksen käsittelyä.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Ari Kantor, Tuomo Antila, Päivi Hirvelä ja Kirsti Uusitalo. Esittelijä Juha Mäkelä
—
Onko KHO:2024:27 -päätökseen kuultu asianosaisia UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO 30.11.2023, Asia C-173/22 P:n mukaisesti; ja onko viranomaisella olevan näyttötaakan perusteella kaikki asianomaiset kuultu oikea-aikaisesti? Siis kaikki ne hakijat, joita tämä KHO:2024:27 -päätös nyt koskee?
Ks. Toissijainen lähde ja edellinen samaa aihekokonaisuutta käsitellyt US-Puheenvuoro -blogini otsikolla ”Suomella on nyt vain 2 kuukautta aikaa vastata EU-komissiolle kausityöntekijöitä koskevissa rikkomusasioissa” (18.3.2024)
—
—
Kun katsoo po. blogitekstissä KKO:n ja KHO:n muutoksenhakijoiden valituslupahakemuksia ja valitusoikeuksia tässä ”ajassa”, mikä on oikea lakiin perustuva tulkinta, kun yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista ja niiden perusteista säädetään PL 2,3 §:n mukaan lailla?
2 §
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
Alistetaanko ”ajassa” automaattisesti aikaisemmat ennakkopäätökset myöhempien ennakkopäätösten alle vähempiarvoisina? Miten länsimaiset oikeusperiaatteet ”kestävät aikaa”? Tuleeko niiden ”kestää aikaa”?
—
Maailmanpoliittinen ”juna” liikkuu ja sen mukana meidän oikeusperiaatteet ..
Jos lakien ilmeistä rikkomista tulkitaan ”ajassa”, niin kumpi ”aika” on asetettava ykköseksi? Se milloin muutoksenhakijan kohtaama vahinko on todellisuudessa tapahtunut, vai se, milloin siitä haetaan muutosta?
Ja miten näissä tilanteissa, joissa ”ajassa” tulkitaan Ne bis in idem -kieltoa (”ei kahdesti samassa asiassa”), joka on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteista eli että ketään ei saa tutkia ja rangaista toiseen kertaan rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi, tulisiko tällaisesta Ne bis in idem -kiellosta tässä ”ajassa” luopua kokonaan?
Esimerkiksi merkittävien ja pitkään toistuneiden lainkäyttötoiminnassa ilmenneiden virheiden vuoksi, esim.lainkäytön menettely-, toimivalta- ja prosessivirheet; Suomessa HE 78/2000 vp vastaiset esteelliset tuomaripäätökset (esim. päätösten oikaisuvaatimuksissa), joissa saman muutoksenhakijan sama muutoksenhakuasia on virheellisesti ratkaistu ”lainvoimaisesti” useaan kertaan – jopa esteellisten tuomareiden virkatyöllä HE 78/2000 vp vastaisena(!) – ei tätä Ne bis in idem -periaatetta voida moraalisesti toteuttaa.
Ilmoita asiaton viesti