*

eveliinaheinaluoma

%23Koulutus

Julkisen sektorin on alennettava työpaikkojensa koulutusvaatimuksia

Työelämään siirtymisen nopeuttaminen on ollut pinnalla pitkään. Asiantuntija- ja selvitysryhmät ovat monesti julkilausuneet, että Suomessa pitäisi siirtyä ulkomailla yleisesti käytettyyn malliin, jossa työelämään siirrytään jo kandidaattitutkinnon suorittamisen jälkeen.

Koulutus lähemmäksi työelämää järkeistämällä harjoittelukulttuuria

Koulutuskeskustelussa kyräillään jatkuvasti siitä, miten opinnot saataisiin vastaamaan työelämän tarpeita. On seksikästä sanoa, että vain asenne ratkaisee, mutta eiköhän se ole kokemus joka lopulta rekrytointinälkäpelin ratkaiseeKokemusten keräämisen mahdollistamista on helpotettava. Koulutussopimuksen käyttöönotto toivottavasti mullistaa ammattikoulukentän parempaan suuntaan, mutta mitä meidän pitäisi tehdä korkeakoulusektorin kanssa?

Mistä suunta koulujen kehittämiselle? Miksi herätä kouluun?

Mistä suunta koulujen kehittämiselle?

Miksi herätä kouluun?

Olen 77 vuotias. Seitsemän viimeistä  vuotta olen käyttänyt Voimaannuttavan suomalaisen koulun rakentamiseen. Hanke lähti liikkeelle 2010, sai OKM:n rahoituksen ja nimekseen  Syvien vahvuuksien koulu. Sittemmin tälle perustalla rakennettiin hanke Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaattorit. Tämän hankkeen 150 sivuinen raportti luovutettiin OKM:lle toukokuussa. Hankkeessa luotiin 84 indikaattoria suomalaisen hyvän koulun arvioimiseksi.

Uskonnonopetus täytyy lopettaa

Uskonto ei kuulu modernin yhteiskunnan tarpeisiin. Se on jo itsessään riittävän kyseenalainen asia, puhumattakaan siitä että yli tuhat vuotta vanhan kirjan oppeja tulisi ottaa todesta ja pyrkiä juurruttamaan sen primitiiviset opit nyky-yhteiskunnassa kasvavien nuorten kehittymättömiin mieliin. Uskonnolle altistaminen on luokiteltavissa mihin tahansa ideologiaan altistamiseen, tuttavallisemmin sanottuna aivopesuun. Sallitaanko kouluissa, että opettajat opettaisivat oppilaille kommunismia tai hedonismia?

Milloin siitä tuli hyväksyttyä, ettei opettaja tunne oppilaitaan?

Olen käynyt lukion 90-luvun alussa ennen luokatonta aikaa ja tuolloin oli itsestään selvyys, että sama opettaja, joka oli yksi koulun useista matematiikan opettajista, luotsasi matematiikan opintoni aina ensimmäisestä kurssista viimeiseen asti. Olen itse ollut matemaattisten aineiden opettajana pienessä lukiossa, jossa sain pitää oppilaani koko ajan itselläni.

Hyvä paha läksy

Jari Mesämuuronen on tehnyt pitkittäistutkimuksen, jossa samojen oppilaiden matemaattisia taitoja on tutkittu kolmannen luokan alusta toisen asteen loppuun. Tulokset ovat vähintäänkin huolestuttavia. Toista astetta päättäessään yli 4 % oppilaista on matemaattisilta taidoiltaan toisen luokan lopun tasolla ja 18 % oppilaista on maksimissaan viidesluokkalaisen tasolla. Osaaminen eriytyy jo perusopetuksen alaluokilla, mutta erot laajenevat perusopetuksen yläluokilla ja toisella asteella.

Yrittäjyys on kunnan tärkein voimavara

Yrittäjyyttä tukemalla saadaan lisää elinvoimaa ja työtä. Helpotetaan ensimmäisen työntekijän palkkaamista yritysveron kevennyksillä. Annetaan yrittäjyydestä tietoa, nuoret yrittäjät -verkosto, vaihtoehtoja, tiloja yrittäjyydelle, myönteinen ilmapiiri ja yrittäjyyskasvatusta. Neuvotaan lakisääteisissä asioissa yrittäjiä, esimerkiksi perustamalla yrittäjäkeskus. Yhden luukun palvelu olisi kuntalaisille paras, jossa voisi hoitaa muutkin palvelut.

Tuomittu syrjäytymään?

Saana Lehdon hyvä kirjoitus ”Pojat on poikia?” herätti minut kirjoittamaan tämän blogin. Poikien ja miesten syrjäytyminen ovat vakavia ongelmia. Monella introvertilla pikkupojalla syrjäytyminen alkaa jo päiväkodissa. Hiljaiset ja toisaalta ylivilkkaat pojat, jotka eivät jaksa tietyissä kasvuvaiheissa paneutua kouluopetukseen ovat suuressa vaarassa syrjäytyä. Ilman muodollista koulutusta on lähes mahdotonta työllistyä, varsinkaan jos sosiaaliset taidot eivät ole huippuluokkaa.

 

Turvataan laadukas koulutus Helsingissä ja korjataan homekoulut kuntoon

Hyvät koulutusmahdollisuudet on jatkossakin turvattava Helsingissä. Laadukasta perusopetusta pitää tarjota kaikille ja ryhmät on pidettävä oppimisen kannalta sopivan kokoisina. Meidän täytyy lisäksi suoda mahdollisuus erikoistua musiikkiin tai joihinkin muihin oppiaineisiin, joista oppilas on kiinnostunut. Itse olen käynyt yläasteen matemaattis-luonnontieteellisellä linjalla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä